Otsikon kysymys esitettiin Quorassa .

Mike Donahue kirjoitti hyvän vastauksen , josta olen suurimman osan kanssa samaa mieltä:

“Jakob Perssonin kirjoitusten perusteella ei ole edes kysymys oikeista syistä persoonien käyttöön. Pitää tietää, onko käyttämäsi persoona käyttämisen arvoinen.

• Onko se rakennettu tarkkoja, puolueettomia tutkimusmenetelmiä käyttäen?
• Sisältääkö se toimintaa edistäviä yksityiskohtia, ja kuten Jakob huomauttaa, ne ovat käyttäytymiseen liittyviä yksityiskohtia. On harvinaista, että demografiset tiedot antaisivat riittävän käsityksen käyttökokemuksen muokkaamiseen.

Olen nähnyt toimistoje toimittavan tällaisia turvonneita persoonia, joissa on useita hyödyttömiä yksityiskohtia, mitkä tekivät päätöksenteosta enemmän vaikeaa kuin helppoa. Parhaimmat persoonat ovat ytimekkäitä ja keskittyvät siihen, mitä persoona yrittää saavuttaa.

Henkilökohtaisena huomiona olen suurelta osin siirtynyt persoonista Job To Be Done (JTBD) -tarinoiden suosijaksi, koska ne keskittyvät lopputulemiin (tavoitteisiin), joita ihmiset yrittävät saavuttaa, eivätkä yksityiskohtiin, kuten heidän ikäänsä. Jos henkilö haluaa esimerkiksi porata reiän, hänen iällään on vain erittäin vähän vaikutusta porausratkaisuun.”

Miken vastauksen täydennykseksi totean, että minun näkökulmastani persoonilla on edelleen paljon tarjottavaa suunnittelulle. Usein turhaa tietoa, erityisesti ikää, painotetaan liian paljon (kuten Miken vastauksessa ”Minun ei tarvitse tietää, onko persoona minkä ikäinen”).

Väittäisin, että nämä tiedot eivät ole merkityksellisiä siinä mielessä, että ikä – ja muut henkilötiedot, kuten nimi, kuva, sukupuoli jne. – ovat välttämättömiä käyttäjäsegmentin inhimillistämiselle.

Inhimillistäminen ei tietenkään ole tavoite sinänsä, mutta sitä tarvitaan empatian lisäämiseksi.

On eroja suunniteltaessa asioita ”kiireiselle yksinhuoltajaäidille, joka yrittää tehdä päivittäistavaraostot nopeammin” (JTPD-lähestymistapa) tai ”Marille, 25-vuotiaalle yksinhuoltajaäidille Lahdesta, joka haluaa säästää enemmän aikaa ruokaostoksilla huolehtiakseen vanhasta äidistään” (persoonalähestymistapa).

Yleisesti ottaen persoonat eivät vain auta suunnittelijoita keskittymään käyttäjään (Lene Nielsenin pointti), vaan ne myös lisäävät tarkoituksen ja motivaation suunnittelijan työhön. Kuten ” Hei, teen tätä oikeiden ihmisten vuoksi.”

Se on jo sinänsä voimakas asia.